Kirjoittelin juuri blogilleni Matka menneisyyteen sarjaa perinteisistä syömätavoista. Tällainen katoava kansanperinne on hyvä siirtää sukupolvien tietoon. Itse olen maaseudulta kotoisin ja elämäni varrella nähnyt kodissani koko teknisen kehityksen tulon arkiseen suomalaiseen elämään. Lapsuudessani toiletin sijasta oli pihan perällä kaksipaikkainen puusee-tönö. Jääkaapin virkaa toimitti puoliksi kaivoveteen laskettu ämpäri. Talo lämmitettiin puilla.
Muistan miten äitini vastusti jääkaapin ostoa turhana isona rahanhaaskauksena. Nuukia oltiin periaatteessa, sillä pulavuodet oli nähty. Isä kävi kaukana pyörällä töissä ja töitä tehtiin lauantaisinkin. Äidillä oli kasvimaata kasvihuoneineen, jotka tuottivat tomaattia ja kurkkua. Torilla myytiin myös porkkanoita, punajuuria, lanttuja, nauriita, herneitä, salaattia, kukka- ja keräkaalia. Kanalan munat myytiin lähimpään kauppaan. Kissaa lukuunottamatta muita kotieläimiä ei ollut ja kissallakin oli oma tärkeä tehtävänsä hiirikannan kurissapitämiseksi. Maito haettiin mummolasta, jossa viljeltiin myös vilja. Vieläkö ihmiset erottavat ohran, vehnän ja rukiin toisistaan tähkäpäinä. Kaura on helppo tunnistaa.
Niin sitten puusee pistettiin nurin ja vedettiin vesijohto sisään. Tuli suihku ja pytty keittiönnurkkaan, josta hajoitettiin puuhella. Samoin tuhottiin kauniit kaakeliuunit ja öljykamina lämmitti koko mökin. Ensimmäinen matkantekoväline oli hinnan vuoksi moottoripyörä, mutta lapsiluvun kasvaessa piti hankkia auto. Vanha Singer vaihtui ompelukoneeseen ja koska se oli kone, sitä opetteli käyttämään vain isä. Niin se pikku-Marjan maailma muuttui.
Vieläkin elän osittain luonnonläheisesti. Olen keräillyt alkukesästä teeyrttejä ja loppukesästä marjoja. Puutkin tuottavat satoa pihassa. Osaan hillota ja mehustaa. En osta ulkomaalaisia omenoita enkä juuri vihanneksiaakaan kuin kotimaisia. Sairastellessani tosin paljon tulee syötyä nykyään valmisruokia, muttei ennen. Ns. eläväravintokin on tuttua ituineen ja versoineen. Sellaisten kasvatus sopii mielestäni ravintolisäksi kevättalvella. Tosin on minulla heikkouksiakin: banaanit, kahvi ja joskus suklaa, vaikka kannatan sitä, että jokainen viljelisi omat ruokansa vaihdantatalousperiaatteella omalla palstallaan, myös kehitysmaissa. Ruokaa ei tarvitsisi kuljetella maasta toiseen. Nykyään pystyy Suomessa jo kasvattamaan joitakin persikkapuu - ja viinirypälelajikkeitakin.
