torstai, 30. kesäkuuta 2011

Muutos kodissa

Heräsin viideltä jo aamukahville. Minnuli nukkuu tuossa lattialla, mutta muita vieraita ei majatalossani nyt ole. Kesäiltaisin kokoontuu luonani väkeä ja näin aamuisin on aikaa kirjoitella. Lauantait oon tänä kesänä omistettu puutarhajameille, joissa soi kitara ja omatekoiset laulut. Ystäväpiirissäni on niiden tekijöitä monta ja itsekin sanoitan aika ajoin.

Kirjoittelin juuri blogilleni Matka menneisyyteen sarjaa perinteisistä syömätavoista. Tällainen katoava kansanperinne on hyvä siirtää sukupolvien tietoon. Itse olen maaseudulta kotoisin ja elämäni varrella nähnyt kodissani koko teknisen kehityksen tulon arkiseen suomalaiseen elämään. Lapsuudessani toiletin sijasta oli pihan perällä kaksipaikkainen puusee-tönö. Jääkaapin virkaa toimitti puoliksi kaivoveteen laskettu ämpäri. Talo lämmitettiin puilla.

Muistan miten äitini vastusti jääkaapin ostoa turhana isona rahanhaaskauksena. Nuukia oltiin periaatteessa, sillä pulavuodet oli nähty. Isä kävi kaukana pyörällä töissä ja töitä tehtiin lauantaisinkin. Äidillä oli kasvimaata kasvihuoneineen, jotka tuottivat tomaattia ja kurkkua. Torilla myytiin myös porkkanoita, punajuuria, lanttuja, nauriita, herneitä, salaattia, kukka- ja keräkaalia. Kanalan munat myytiin lähimpään kauppaan. Kissaa lukuunottamatta muita kotieläimiä ei ollut ja kissallakin oli oma tärkeä tehtävänsä hiirikannan kurissapitämiseksi. Maito haettiin mummolasta, jossa viljeltiin myös vilja. Vieläkö ihmiset erottavat ohran, vehnän ja rukiin toisistaan tähkäpäinä. Kaura on helppo tunnistaa.

Niin sitten puusee pistettiin nurin ja vedettiin vesijohto sisään. Tuli suihku ja pytty keittiönnurkkaan, josta hajoitettiin puuhella. Samoin tuhottiin kauniit kaakeliuunit ja öljykamina lämmitti koko mökin. Ensimmäinen matkantekoväline oli hinnan vuoksi moottoripyörä, mutta lapsiluvun kasvaessa piti hankkia auto. Vanha Singer vaihtui ompelukoneeseen ja koska se oli kone, sitä opetteli käyttämään vain isä. Niin se pikku-Marjan maailma muuttui.

Vieläkin elän osittain luonnonläheisesti. Olen keräillyt alkukesästä teeyrttejä ja loppukesästä marjoja. Puutkin tuottavat satoa pihassa. Osaan hillota ja mehustaa. En osta ulkomaalaisia omenoita enkä juuri vihanneksiaakaan kuin kotimaisia. Sairastellessani tosin paljon tulee syötyä nykyään valmisruokia, muttei ennen. Ns. eläväravintokin on tuttua ituineen ja versoineen. Sellaisten kasvatus sopii mielestäni ravintolisäksi kevättalvella. Tosin on minulla heikkouksiakin: banaanit, kahvi ja joskus suklaa, vaikka kannatan sitä, että jokainen viljelisi omat ruokansa vaihdantatalousperiaatteella omalla palstallaan, myös kehitysmaissa. Ruokaa ei tarvitsisi kuljetella maasta toiseen. Nykyään pystyy Suomessa jo kasvattamaan joitakin persikkapuu - ja viinirypälelajikkeitakin.

tiistai, 14. kesäkuuta 2011

Kirjoittamisen tila

Sateisena päivänä ehdin olla muutman tunnin itsekseni. Ei silti etteivätkö vierailijat Majatalossa olisi tervetulleita edelleen ja jami-iltapäivät porukalla tosi mukavia. Haluaisin kirjoittaa nyt kirjoittamisesta.

Ilmoitin keskittyväni kirjoittamiseeni taannoin keväällä ja sen teinkin, koska täällä oli hiljaisempaa. Vetäydyin blogeiltanikin ja kirjoitin toki paljon. Mutta törmäsin siihen vaaraan, että minut leimattaisiin yrittäjäksi, jos julkaisisin kaiken. Se ei näet yhteen teokseen mahdu.

Miksi kirjoitan fantasiaa. En sukella toisiin maailmoihin vaan käytän mieluummin omaa mielikuvitustani itseni ja muiden viihdyttämiseen TV:n sijasta. Kuitenkin silloinkin teksteissäni voi olla totta toinen puoli. En elä fantasioissa, vaan saan siitä arkeeni vaihtelua. Monet haluavat nykyään huvikseen kuvitella ennen muinoin olleen noitia ja vaikkapa lohikäärmeitä. Potterit ja tarut vievät joitakin mukanaan. Arjen realiteetit kyllästyttävät.

Haluan luoda kauneutta. TV:n ja kirjojen sijasta voi toisinaan huvitella kuvittelemalla ja kirjoittamalla itse. Todellisuus ei sekoitu mielikuvitukseen. Kollektiivisessa tajunnassamme on valtava arkkityyppien maailma. Ammennan asioita sieltä.

Elämässäni on kolme osa-aluetta. Arkiset työt ja tutut pienet ympyrat siinä luovat vahvan perustan. Filosofiset syvälliset keskustelut vierailijoiden kanssa ovat antoisia, vaikka joudun aina huomioimaan toisen maailmankuvan ja rajaamaan kantojani sen mukaan puheissani.

Sitten on luovuus. Ajattelen vähän, vielä vähemmän kuvittelen, mutta tuottaessani tekstiä voin alistaa mielikuvitukseni palvelemaan jotain saamaani ideaa tarinasta. Se on tilana vain keskittymistä ja työtä, ei haahuilua ja lentelyä kuvitelmissa. Halusin oikaista tällaiset käsitykset.

sunnuntai, 12. kesäkuuta 2011

Helluntaihelteitä

Havun ja varpujen sulattamossa

käyskennellessä

paahtuvan heinän raavittavana

ovat askeleet

lähempänä maata kuin koskaan

Saran varrella

aamukasteisista heinistä

jäävät pisarat sandaaleihin,

miten tukassa paahtaa aurinko

jalkojen viiletessä

Hyppy yli hyönteisten elävöittämän veden

helmoja nostaen,

harppaavan jalan alla vilahtaa oja

Puut huokuvat

kuumaa päivää, liikkumattomia oksistoja



sunnuntai, 5. kesäkuuta 2011

Luonnollisissa helmoissa





Porukkaa kerääntyy puutarhaani kesäillan viettoon. Omatekoinen musiikki tahdittaa tunnelmaa. Ylimmässä kuvassa ystävä suoraan Mexicosta. Meksikolainen tanssijatar suoraan Suomesta. Illan ehtoinen emäntä ennenaikaisesti juhannushelmoissaan. Sekä hyvää jamittelua...