tiistai, 14. kesäkuuta 2011

Kirjoittamisen tila

Sateisena päivänä ehdin olla muutman tunnin itsekseni. Ei silti etteivätkö vierailijat Majatalossa olisi tervetulleita edelleen ja jami-iltapäivät porukalla tosi mukavia. Haluaisin kirjoittaa nyt kirjoittamisesta.

Ilmoitin keskittyväni kirjoittamiseeni taannoin keväällä ja sen teinkin, koska täällä oli hiljaisempaa. Vetäydyin blogeiltanikin ja kirjoitin toki paljon. Mutta törmäsin siihen vaaraan, että minut leimattaisiin yrittäjäksi, jos julkaisisin kaiken. Se ei näet yhteen teokseen mahdu.

Miksi kirjoitan fantasiaa. En sukella toisiin maailmoihin vaan käytän mieluummin omaa mielikuvitustani itseni ja muiden viihdyttämiseen TV:n sijasta. Kuitenkin silloinkin teksteissäni voi olla totta toinen puoli. En elä fantasioissa, vaan saan siitä arkeeni vaihtelua. Monet haluavat nykyään huvikseen kuvitella ennen muinoin olleen noitia ja vaikkapa lohikäärmeitä. Potterit ja tarut vievät joitakin mukanaan. Arjen realiteetit kyllästyttävät.

Haluan luoda kauneutta. TV:n ja kirjojen sijasta voi toisinaan huvitella kuvittelemalla ja kirjoittamalla itse. Todellisuus ei sekoitu mielikuvitukseen. Kollektiivisessa tajunnassamme on valtava arkkityyppien maailma. Ammennan asioita sieltä.

Elämässäni on kolme osa-aluetta. Arkiset työt ja tutut pienet ympyrat siinä luovat vahvan perustan. Filosofiset syvälliset keskustelut vierailijoiden kanssa ovat antoisia, vaikka joudun aina huomioimaan toisen maailmankuvan ja rajaamaan kantojani sen mukaan puheissani.

Sitten on luovuus. Ajattelen vähän, vielä vähemmän kuvittelen, mutta tuottaessani tekstiä voin alistaa mielikuvitukseni palvelemaan jotain saamaani ideaa tarinasta. Se on tilana vain keskittymistä ja työtä, ei haahuilua ja lentelyä kuvitelmissa. Halusin oikaista tällaiset käsitykset.

2 kommenttia:

  1. Eikö hyvin voisi leimautua yrittäjäksi? Peikko ei näe siinä mitään pahaa. Se on itsekin yrittänyt vaikka mitä.

    VastaaPoista
  2. Se toisi vain lisää taloudellisia ongelmia ja sitä paitsi blogikirjoittelu kuuluu rahattomaan talouteen jota kannatan.

    VastaaPoista