Luomisen jalanjäljissä

Kiitos tunnustuksesta Aikatherine. Tähän kuvaan liittyy myös haaste. 8 asiaa pitäisi kertoa itsestä. Otan vastaan ja kuten asiaan kuuluu, jaan sen 8 bloggaajalle eteenpäin.

1 Olin yksinäinen lapsi, kuopus, kun veli ja sisko olivat silloin jo isoja syntyessäni. Äitikään ei enää oikein jaksanut iltatähteään. Usein valitinkin seuran ja tekemisen puutetta. Jo 4 -vuotiasta äiti käski piirtämään. Muuta vastausta en koskaan saanut, joten minä piirsin ja piirsin. Kun näytin tekoseni äidille, hän sanoi "hyvä".

2 Äiti ei halunnut opettaa minua lukemaan ennen koulua, ettei heti alkuunsa sen käyntiin kyllästyisi. Väkisinkin opin tavaamaan jo sitä ennen ja koulu oli helppoa. Sitten tuli pian kirjastokäynnit ja siellä olinkin vakituinen vieras. Viisikkoja ahmin muutaman, kun jo aloin kirjoittamaan kirjaa: lasten seikkailukertomusta aina kesäloman alussa. Ne jäivät silloin vielä joka kesä kesken, mutta aineeni olivat opettajan mielestä huikeita, joten kymmejä tippui.

3 Sitten putkahti ilmoille kynästäni ensimmäinen runo. 12-vuotias kun oli, niin niitä jo ihmeteltiin ja voitin kaikki koulun kilpailut. Jotenkin en itse tosin osannut silloin vielä arvostaa tuota Luojan lahjaa. Itsetunto oli heppoinen, kuten murkuilla muutenkin. Eikä kehuja tullut, muuta kuin äidin sanat "hyvä", tein niin tai näin. Oma töideni arviointi on vieläkin vaihtelevan oikukasta, en aina oikein luota tuotoksiini.

4 Toivoin pääseväni myös baletti-,piano- ja ratsastus tunneille, vaan duunarin jälkikasvu ei kuulemma sellaisia harrastanut tuohon maailman aikaan. Joten siihen tuli "ei". Koulun kitkerä voimistelunopettaja toisinaan piti meillä modernia tanssia. Sekin veti minua puoleensa. Jatkoin sitä vielä opiskeluaikoina. Sekä muitakin tanssilajeja vähitellen. Parhaiten sujui itämainen tanssi.

5 Yhä vuolaampana opiskeluaikoina virtasi luovuus kaikenlaisia kanavia pitkin. Hyvin vähän sain mitään ohjeita ja koulutusta, mutta vaikutteita kylläkin. Kokeilin eri tyylejä, mutta omani löysin vasta 30 vuotta myöhemmin. Välissä oli 15 vuoden tauko.

6 Kaikki oli tyrehdyksissä: tanssi, laulu, maalaus, piirustus, runot ja muu kirjoittaminen. Olin ammatissa jo ja kouluttauduin siinä erittäin pitkälle. Olin äitinä pojalleni. Olin hyvin urasuuntautunut ihminen. Jopa nautin työstäni. Lieneekö se harvinaista? Sitäkin karumpi kokemus oli sairastuminen vakavasti. Menetin nousujohteisen urani.

7 Heti ei suinkaan alkanut luovuus taas kukkimaan pitkän tauon jälkeen, mutta kuntoutuksessa kannustettiin tekemään kaikenlaista, myös kirjoittamaan ja maalaamaan. Kädenjälki piirroksissa ja kynänjälki teksteissä oli tosin aivan ruosteessa. Mutta jotakin kypsymistä tapahtui. Opettelen edelleen värien käyttöä, jotta saan ideani paperille. Tykkään maalata myös sanoilla. Tärkeintä on kuitenkin, että elämässä on taas tilaa inspiraatiolle.

8 Olen siis monitaiteellisesti suuntautunut. Ja tanssillekin alkaa vartalo antaa taas yhä paremmin myöten. Olenkohan luomassa uutta uraa?