tiistai, 1. maaliskuuta 2011

9 Olemassaolon syytä

Kirjoitan vain omasta puolestani, mitä itsessäni arvostan, koska minulta pyydettiin edellisen kirjoituksen pohjalta tätä.

MYÖTÄTUNTO Säälini on suuri kaikkia kärsiviä kohtaan maailmassa. Ehkä minulla on jonkinlainen Neitsyt Maria kompleksi. En sallisi kenellekään yhtään mitään huonoa osaa tai tuskaa, koska ne ovat turhia. En usko karmaan, se olisi liian julmaa maailman lapsille. Ja lapsia me kaikki olemme olleet - Ja edelleen kehityksessämme olemme kosmisia lapsia vasta.

LUOVUUS Olen löytänyt luovuuteni lähteen. Joskus se pulppuaa, joskus ei. Omaan elämääni mielekkyyttä tuo tämä lahja Luojaltani. Nykyään jo haluaisin, etteivät kirjoitukseni ja piirrokseni jäisi vain pöytälaatikkooni. Inspiraatio on ihanaa.

LÄSNÄOLO Aikoinaan kun kelasin mielessäni paljon, elämäni oli hakoteillä. Olen luopumassa kokonaan ajattelusta ja annan elämän kuljettaa minua niin kuin se tekee omista ennakkopäätöksistäni riippumatta. En ajattele enää, vaan toimin läsnäolevan hetken tarpeen mukaan enimmäkseen. Tilani on nyt paljon parempi.

MINUUS Vaikka en kuulu mihinkään uskontokuntaan, koen olevani sielu enkä lähinnä aivot. 50-vuotta itseeni tutustumista on tuottanut tulosta: erotan jo pohtivan mielen, egon ja tosi-itseni, josta toki elämänkokemukset ovat tuoneet eri puolia esiin. Olen itse tuo yliminä ja samaistuin vain mieleeni ja tapahtumiin elämäni varrella. En siis ole sama kuin henkilöhistoriani, en edes se, mitä muut pitävät persoonanani.

VAPAUS Maapallo on paha paikka kaikenpuolisen kärsimyksen tyyssijana. Odotan vapautumistani maan kahleista, mutten mitään nirvana-tilaa. Toivonani on päästä takaisin sinne, josta olemme tänne maapallolle istutetut ankeampaan tilaan. Automaattikirjoitus, avatut muistot tätä elämää kauemmas sekä mediaaliset kokemukset ovat valaisseet minulle todellisuuden parempaa puolta. Maapallo ei ole minulle enää "koti", kun muistan muuta.

OLEMASSAOLONI ei riipu siitä, olenko tietoinen, unessa vai hereillä. Voisin kokea suurta olemassaolon riemua jopa. Vaan tämän elämän ankeus ja vastoinkäymiset ovat vetäneet veronsa. Tämä elämä ei ole sama asia kuin olla luotuna olemassaolevaksi. Elämä ei ala vauvasta. Tilan vaihdos vain pyyhkii muistin, ikään kuin.

RAKKAUS ei ole astunut elämääni tavallisessa mielessä. Mutta tiedän minulla olevan rinnakkaisessa todellisuudessa parisielu, oma mies. Muistan jakaneeni hänen kanssaan kehitysaikoja ja meillä on ennen ollut myös lapsia. Muistan hänet monella tapaa. Samoin alkuperäisen perheeni. Toivo päästä jälleen yhteen jakamaan jäljellä oleva ikuisuus tuo elämänhalua paljon.

YSTÄVYYS Arvostan suuresti ystävyyttä, joka ei pienestä kariudu. Ihastukset kaatuvat tunteiden laimenemiseen, mutta sielujen sympatia on kestävää. Jakaudemme kosmiselta alkuperältämme erilaisiin heimokuntiin, jotka eivät noudata maantieteellisiä rajoja. Sukulaissielujen, sielunveljien ja sielunsisarten löytäminen tuntuu niin hyvältä. Myös fyysistä läheisyyttä voi olla heidän kanssaan.

SAMAISTUMISKYKY Jonkin verran minulla on tilannetajua ja samaistumiskykyä. En laita itseäni aina muiden edelle. Tietenkin huolehdin myös omista aioistani, mutta minulle on ilo, ei murhe, auttaa muita. Antaminen ja auttaminen tuovat itselle ainaisen "joulumielen". Lahjoittaminen on minusta kivempaa kuin saaminen. Näin on ollut aina.

3 kommenttia:

  1. Aika lailla erilainen tapa ajatella elämästä ja olemisesta, vaikka sanoitkin, ettet ajattele ollenkaan... höh.

    VastaaPoista
  2. Käsityskyky riittää ja hetken seuraaminen. Ei tarvita mielen pulputusta. Olen kuin lapsi, joka on välittömyyden tilassa.

    VastaaPoista
  3. tässä vastauskommissasi peikolle tuli se mikä puuttui tuolta edeltä. selkeä tila jossa olet ja näet sekä koet tapahtumat.
    mieleeni tuli heti lapsuusaikojeni näkemiset ja ihmeelliset kokemukset, se oli sitä välittömyyden aikaa..
    en enää koe olevani siinä kuin vain unessa tai hyvin syvässä rentouden tilassa.
    täysin hereillä hyvin vähän.. en näe edes naapuritalon pihaan saati muihin maailmoihin.. mutta minusta on kiehtovaa ja olen avoin ottamaan vastaan paljonkin..
    hetken seurantaa...sitä juu...

    VastaaPoista