1 PELKO - Olen luonteeltani ollut liian arka. Vain kovat kokemukset ovat saaneet minut karaistumaan. Yksi mitä en oikein kestä, on toisen ärtymys. Olen silloin vähän säikky, vaikka selviän useinmiten kuuntelemalla kiukkuisen ihmisen kannan myös. Mutta hieman aina silloin pelästyn enkä osaa vastata samalla mitalla koskaan. Haluaisin osata rohkeammin tuota kantani itsekin esiin. Mutta lapsuuteni takia on minussa vielä nämä reaktiomallit arkuuteen olemassa.
2 YLIMIELISYYS - Sisälläni nostaa joskus ylimielisyys päätään. Koen monet ihmiset minua pienemmiksi ja ymmärtämättömiksi. En anna itseni ottaa siitä mitään kiksejä. Vartioin hieman tätä puolta persoonassani. Toki minullakin on inhimillisiä heikkouksia ja ymmärtämättömyyttä, keskenkasvuisuutta kuten sanoisin.
3 EPÄKÄYTÄNNÖLLISYYS - Olen niin perinjuurin boheemi, että asetan kaiken luovuuden ja ihmissuhteet käytännöllisen siivouksen ja järjestyksenpidon edelle. Toisaalta olen kyllä nopea saamaan siivoa aikaiseksi, mutta vain jos ei ole "parempaa"tekemistä. Toisaalta olen taitavampi saamaan aikaan keskeneräisiä monia projekteja asunnossani, vaikka työhän ei tekemällä lopu.
4 KILTTEYS Siitä olen oppimassa pois. Itselleen pitäisi olla yhtä hyvä kuin toisille. Ei pidä aina joustaa ja suvaita, vaan olen - vasta - oppimassa omien rajojen vetämistä. Hyvyys ei ole sitä, että on kiltti kiltti kiltti...
5 PANETTELU - Omia tunteitani selvittääkseni joudun tuon liian kiltteyden takia puhumaan ristiriitatilanteet ulkopuoliselle, kun sietokykyni ylittyy. Parempi toki olisi selvittää kaikki kohtaamalla heti, mutta arkuuskin vielä rajoittaa suoruuttani. En kuitenkaan ole niin pahansuopa, miltä saatan silloin kolmannesta henkilöstä kuullostaa. Henkiset taistelutilanteet pelon takia kasaavat liikaa ärtymystä sisääni ja joskus tarvitsen toki tuuletusta puhumalla ensin kolmannelle luottohenkilölle.
6 EPÄSÄÄNNÖLLISYYS Boheemiuteni takia mun on jonkinverran vaikea pysyä säännöllisessä viikkorytmissä liikuntoineen ja kotitöineen. Fyysinen kunnon kohottaminen kuuluu kuntoutukseeni sairaukseni vuoksi, mutta miten saisin sen päivittäiseksi. Tanssinkin vain silloin kun olen sillä tuulella ja ulkoilen vain kun sää on hyvä. Tämän asian kanssa on vielä paljon tekemistä. "Hereillä olo henkisesti" ei ole helppoa, jos fysiikka on liian heikko ja väsyttää.
7 LYHYTJÄNNITTEISYYS Olen aika vilkas niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta sen kääntöpuoli on puute pitkäjänitteisyydestä. Olisi tarpeen joskus keskittyä ja syventyä yhteen asiaan viikoiksi. Kaipaan sitä, mutta täytän aikani ehkä turhankin monipuolisesti maalaamalla, opiskelemalla, askartelemalla kauniita juttuja, seuranpidolla ja "touhuamalla" kaikenlaista. Yliaktiivinen en ole, mutta ahkeruuteni kuluu kaikenlaisiin projektien paljouteen.
Tässä olen kuin riisuttuna, vaikka vielä on monta psykologista huntua jäljellä sieluni peittona. Aina en näe itsekään niiden kaikkien läpi sitä omakuvaa, jota peilaan arjestani.

Kiltteyteen on pakko mun kommentoida - allekirjoitan tuosta joka sanan minäkin - kiltteydestä olen kärsinyt niin paljon ja sitä myötä hyväksikäyttämisestä, että siitä "vaivasta" olen päässyt onneksi eroon, siis enkö ole enää kiltti? Jossain määrin kyllä, mutta ei enää : kyllä minä menen, kyllä minä teen-tyyliin.
VastaaPoistaTuttuja vaivoja melkein kaikki täälläkin, listasta saisi helposti paljon pidemmän...
VastaaPoistaSeitsemän hunnun tanssi :) Ja viälä jäi monta salaisuutta :)
VastaaPoistaLaventeli, juuri silloin kiltteys menee yli, kun vastaa kaikkiin toisen odotuksiin ja pyyntöihin, kuten sanoit. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, ennemmin kuin annan pomottaa.
VastaaPoistaMorganismi, mietinkin juuri tuota, kuinka pitkä listasta tuleekaan...:) Kiitos jakamisesta, vikojenkin.
No niitä riittää isompia ja pienempiä, Isopeikko, niin vaikka muille jakaa:)
Eihän tämänkertainenkaan ollut mikään henkinen strippausesitys!
Pitäisiköhän tanssia uusiksi , tämä 7 hunnun tanssi, siis minun. Ajattelin luettuani kuitenin, että ihan on samat hunnut omankin mielen ympärillä.
VastaaPoistaTosin ylimielisyys..en koe olevani tavallisen ihmisen yläpuolella. (epätavalliset tarkoittaa pahoja rikollisia)
Niin kaiken muun voin jakaa, peloista olen harjoitellut vähitellen irti..aina on jotain ja se on hyväkin, olla vähän varpaillaan..
Aika rohkea olit nyt ja avoin. Nyt olisi aika kertoa 7 parasta puolta, missä olet aivan loistava. Uskon että sekin lista on hyvin pitkä. Ja lopulta nämä sanotut jäävät unhoon, luovuutesi on valtava voimavara.
Kiitos paljon Aikatherine. Otankin neuvosta vaarin!
VastaaPoista