maanantai, 16. elokuuta 2010

Paluu blogistaniaan!


Sivuni ovat olleet kesätauolla. Heinäkuu meni tasaisesti helteitä pidellessä. Oli melkein viihtyisämpää sisätiloissa kuin rannalla. Tuulenvire puhalteli läpi taloni ja viilensi sitä, kun ulko-ovet olivat auki joskus vielä yömyöhäänkin. Puutarha rönsysi ja ruoho sai kasvaa voikukkien kera, kun kukaan ei jaksanut tehdä sille mitään siinä helteessä ja paahteessa. Nautin nyt viilenevistä säistä ja puutarhassa oleskelusta, vaikkakin etu- ja takapihani eivät ole kovin isot. Hyvät hetket ovat sitäkin isompia hyvien ystävieni kanssa ja joskus nuorisomme grillipartyihin osallistuessani.

Jopa omat puutarhajuhlat jäivät ensikesään. Hieman vietin tosin porukalla juhannusta. Oleskeltiin silloin viikonloppua toisaalla vanhalla kansakoululla. Se oli ihanan rattoisaa aikaa ja nuotio loimusi päivisin ja jopa valoisia öitä myöten. Ainoa kesälomareissuni!

Muuten olen ollut kotosalla. Niro asuu täällä edelleen varmaan jouluun ja Sara on käymässä pitkästä aikaa muutaman yön. Toivuttuani heinä-elokuun kasvojen kolmoishermosärystä, josta on jäänyt jäljelle ikävä huimaus, olen kirjoitellut paljon. Nyt alan hengen tuotteitani laittaa blogistaniaankin. Varsinaiset sivuni niille ovat:

Matka menneisyyteen - historiallista romantiikkaa

Perhonen - esoteeristä fantasiaa

Arvoitus - filosofisempaa pohdintaa yleensä

Kosmoskynä - ihmissielun "syviä vesiä"

Tämä Majatalo sisältää enemmänkin omia kuulumisia ja kannanottoja yleisiin asioihin yhteiskunnassa. Tervetuloa toisillekin sivuilleni. Klikkaa sen blogini nimeä tässä tekstissä, jolle haluat päästä, jos haluat vierailla niissäkin! Kesäisin terveisin! Marjaisa

2 kommenttia:

  1. Kesän kuumien helle alkaa olla taittunut, mutta onneksi on vielä kuitenkin valoa ja lämpöä.

    Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  2. Susupetal, pidän enemmän lumitähdistä ja talven valosta, joka on mielestäni yhtä kaunis kuin kesäyöt.

    VastaaPoista