Metsä tulee luokseni

Kuuntelin mustarastasta eilen, ja tänään istui pihapuussa tuttu ääni. Karhu tästä vielä puuttuisi!

Kettu saattaa livahtaa tien yli rusakko edellään - olen nähnyt useamman kerran. Pääskyset lentelevät illan viiletessä hyttysten perässä matalalta. Vaan nyt TV tuossa räyhää. Menempä jälleen pihalle katsomaan tuulessa taipuvia koivuja. Olen kuin puu, joka sallii tuulen puhaltaa silloin kun haluaa - elämän itse. Näitä mietin juuri ulkona. Miksi olla sille vastahankainen, vainka pääsen vain pihaan, en enää syvälle metsään. Miksi lisätä taakkaani katkeruudella?

Nyt puhaltaa tuuli niin kovaa varmaan koko kesän, että laitan blogistanian sivujani tauolle, Majatalon ja Kosmoskynan. Tuskin mitään uutta tapahtuu tai sen oudompaa kuin muillakaan. Niron kanssa asustellaan ja Saraa matkustamme joskus tapaamaan. Käyn kuntoutuksessa , mutta myös rannalla ja vilvoittelen vedessä. Hoidan vain puutarhaani, ei juuri muuta.

Jos kaipaat Marjaisan juttuja, päivitän joskus Arvoitusta ja Perhosta sekä uutta blogia: Matka menneisyyteen. Kurkkaa sinne tuosta nimestä - klikkaahan!