Kosmoskynä -blogini on myös kesätauolla ainakin. Turhauduin siihen, että vaikka tilastoissa lukijoita sille oli, niin ei juuri kukaan jättänyt kommenttia. Siksi se odottelee nyt blogi-identiteettinsä paljastavia uusia ystäviä. Vanhoja tekstejäni ja syvämietteitäni saa toki lueskella, mutta jätähän puumerkkisi kaikille blogeilleni, jos ne pidempään kiinnostavat.
Matka menneisyyteen on aika uusi blogini. Historia kiehtoo minua ja sukellan menneeseen yhä syvemmälle. En aina runoile siellä, vaan mietin kansan - ei merkkihenkilöiden - arkista elämää ja entisten katoamassa olevien sanojen ja roolien aitoa sisältöä. Aloitin lähihistoriasta, mutta julkaisen kirjoituksia myös vanhoista perinteistä. Joskus proosarunoina, joskus lyhytproosana ja joskus jatkokertomuksina.
Perhonen lentelee edelleen hetkien saatossa ja kuvailee toisia ulottuvuuksia. Tämä blogi on esteettistä esoteriaa edelleen. Jollet ole vielä siellä poikennut, vieraile ja viehety sen kauneuteen myös teksteissä.
Vanhin blogeistani on Arvoitus. Sieltä jäävät kokonaan runot pois ja parhaillaan siellä mietin ruumista, sielua ja samaistumista. Joskus osallistun myös pakinaperjantaihin. Muutoin kyseenalaistan asioita ja elämäfilosofioita valotan uudelta(?) näkökannalta. Olen kulkenut monen uskonnon kautta elämässäni ja uskoni on yhä heikompi, muttei logiikkani. Joskus voi sekin tietenkin pettää, rajansa kaikilla. Haluan virittää keskustelua kommentteihin. Vastaan niistä jokaiseen ja tulen myös vastavierailulle. Joten tervetuloa vierailemaan myös muilla sivuillani. Majatalossa on nyt syksyyn asti hiljaista.

Hei Marjaisa! Kiitos kommentistasi blogissani, liihottelin vastavuoroisesti kurkkimaan. Löysin mielenkiintoisen blogin, jos toisenkin. Tulethan uudestaan, vaikka näin kesäisin blogissani onkin vähän hiljaisempaa...
VastaaPoistaNiin minullakin, keijukainen, on hiljaisempaa nyt, sillä harvoin kerron arjen toistuvista ilmiöistä. Kiitos että tykkäät blogeistani ja olen iloinen uudesta lukijasta. Käyn vastavierailuilla säännöllisen epäsäännöllisesti kun minulla on toisinaan enemmän aikaa. Kyllä sitä on kesälläkin. Vierailijoita on blogeillani niin vähän kun itse en osaa elämäni vaiheissa aina olla kovin aktiivinen toisten kirjoitusten lukemisessa. Joskus taas poikkean!
VastaaPoistaMina myös kiitan,etta olit ilmoittautunut lukijakseni.Tulin tanne kurkkimaan,ja mielenkiintoisia blogeja sinulla onkin monta.Tama "majatalo"blogisi on ehkapa lahinna se,mita enemman tulisin lukemaan,jos jaksat kirjoitella.Toki ilkaisen muihinkin blogeihisi.
VastaaPoistaİhanaa kesaa sinulle.
Kiitos Sateenkaari, lueskele vain mitä haluat ja ehdit. Kiva saada uusi lukija. Majatalo ei ole pitkällä tauolla. Kauniita kesäpäiviä myös sinulle!
VastaaPoistaHuomenta Marjaisa.
VastaaPoistaKävin aamukahvilla majatalossasi, täällä on niin mukava tunnelma...kotoinen.
Metsä ja villieläimet kuuluvat maailmaani.
Jatkan matkaani menneisyyteen...uusimpaan blogiisi.
Kiitos käynnistä, Villiturkki. Kiva kuulla tunnelmasta!
VastaaPoista