Marjaisa itse

Olen kertonut elämänkulustani, mutten itsestäni. Siihen onkin hieman vaikeaa löytää sanoja. Muut kyllä ovat toisistaan sanomassa paljon, mutta harvemmin minä muodossa. Yritin tehdä sen runona, joka on vahvempi lajini kuin vuodatustapa. Mutta ensin kerron, että pidän nimestäni. Marja on vähäpätöinen kuin metsän marjat , mutta antaa mahdollisuuden olla vaikkapa lakkamaisen äidillinen, muikean vadelman asiallinen, näsiän teräväsanainen, mansikan miellyttävä, mustikan murtsi - siis vaihteleva. Mutta haluan syvemmälle kuin olotilani tuulahduksiin.

MINÄ SÄILYN -runo

Kokemisen tuuli kiskoo minut juurineen maasta

Niin irtoan välillä menneisyydestäni,

enkä enää koe itseäni vain yhden elämän henkilöksi.

Olen silloin oma valoni, vaikka en kilpaile auringon kanssa.

Elämän tyhjyydestä nousen loistamaan,

kokemisen välittömissä tuulissa tunnen itseni.

Luulin olevani marjaisa,

joinain päivinä lakka, vadelma, mustikka tai näsiä.

Mutta sisältäni löysin pohjimmaisen itseni,

olevan, kokevan, nukkuvan.

En tiedä saako vanheneminen minut

haurastumaan vai terästymään.

Kun kohtaan kuoleman, jatkunko?

Kokemisen tuulet virtaavat ylitseni.

Minä säilyn

Joskus kerron enemmän ja ehkä löydänkin. Runosta välittyy henkinen asenteeni olemassaolooni, vaikka en ole sen suhteen muusta varma kuin että olen älyllinen kokeva olemassaoleva jokin -! En ole kovin paljoa päässyt katsomaan kuoleman taakse, vaikka vainajia joskus tapaankin. Samoin minulla on muistoja elämääni (täällä maan päällä) edeltävistä ajoista. On niin vaikea luottaa sittenkin, kun en tukeudu mihinkään -ismiin. Zen on käytännöllinen läsnäolemisen taito, jonka tavoitan. Siinä on sitä jotain, mutta siitä tarkemmin myöhemmin. Tiedän kokemuksellisesti sen toimivan. En ole saavuttanut sitä meditaatiolla vaan niin koen vain läpitunkemattoman tyhjyyden. Silti itse jään olemassa olevaksi, vaikken tämän enempää pysty "kääntymään" itseäni katsomaan.