Mä tahdon olla sun kossu,
sun kaljatuoppi jos olla saan,
niin mua naukkaile pikkuhiljaa...etc.
Nyt emme saaneet aikaan mitään kovin syvällistä - vaihteeksi. Huumori väritti väsyneitä päiviämme. Oman tautini oireiluun olen kyllästynyt. Se rajoittaa elämääni - raju huimaus, joten on parempi istuksia nyt, jutella ja rentoutua. Ilman kovaa lääkitystä sydämeni ei jaksa ja huikeat verenpaineluvut rikkovat kohta aivoni. Tulevaisuudelleni en anna kuitenkaan toista vaihtoehtoa, kuin nousu ylöspäin. Toivottavasti se ei jää vain toiveeksi. Ihastuttavat runsaslumiset metsät ja suo ovat jääneet koluamatta, vaikka niille pääsisi suoraan pihasta. Viime kesästä lähtien en ole käynyt järvelläkään. Hittolainen!
Oman asunnon seinät ovat liiankin tutut enkä pysty aivan säännöllisesti käymään kuntoutuksessakaan vanhasta vaivastani. Onneksi minulla on täällä seurana Hiru enimmäkseen ja Murtikin aika paljon. Seinänaapuriin asti pääsen vanhan ystäväni "Saran" luo. En ole eristyksissä taudin takia ja se on iso lohtu se.
Teen laulunsanoja muiden elävästä arjesta, en niinkään omastani. En jaksa kuunnella radion romanttisia lurituksia. Oikea elämä on aivan muuta. Myös runoja syntyy yhtenään. Milloin en kirjoita uutta, puhtaaksi väännän vanhoja uuteen vihkoon. Kirjoittajapiirini on tämän kuukauden tauolla ja pohtii aikaisemmin mainitsemani kirjan julkaisua Kulttuuriklubissamme. Yritän jaksaa olla yhteydessä kustantajiin.
Hiru soittelee kitaraa tuolla. Hauska kuunnella omia juttujaan toisen laulamana. Jo pari vuotta olemme tehneet yhteistyötä. Itse en tykkää esiintyä, mutta Hiru soittelee kappaleitamme ja omiaankin aina joskus muillekin. Eivät ne näiden seinien sisälle jää. Pätkä menopaussibluesin lopuksi:
Voisin uutta miestä vokottaa,
jos joku kypsää naista haluaa.
Niin alkoi mulla nää vaihteluvuodet
ja on tunteeni jälleen niin nuoret.
Jo mun menojalka vipattaa
ja kaipaan jotain nuorekkaampaa.
Niin kaikki musiikki mut huumaa,
kun valtaa "aalto kuumaa".
Sen saa aikaan menopaussiblues,
menopaussiblu-u-es.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti