Muutos kodissa

Heräsin viideltä jo aamukahville. Minnuli nukkuu tuossa lattialla, mutta muita vieraita ei majatalossani nyt ole. Kesäiltaisin kokoontuu luonani väkeä ja näin aamuisin on aikaa kirjoitella. Lauantait oon tänä kesänä omistettu puutarhajameille, joissa soi kitara ja omatekoiset laulut. Ystäväpiirissäni on niiden tekijöitä monta ja itsekin sanoitan aika ajoin.

Kirjoittelin juuri blogilleni Matka menneisyyteen sarjaa perinteisistä syömätavoista. Tällainen katoava kansanperinne on hyvä siirtää sukupolvien tietoon. Itse olen maaseudulta kotoisin ja elämäni varrella nähnyt kodissani koko teknisen kehityksen tulon arkiseen suomalaiseen elämään. Lapsuudessani toiletin sijasta oli pihan perällä kaksipaikkainen puusee-tönö. Jääkaapin virkaa toimitti puoliksi kaivoveteen laskettu ämpäri. Talo lämmitettiin puilla.

Muistan miten äitini vastusti jääkaapin ostoa turhana isona rahanhaaskauksena. Nuukia oltiin periaatteessa, sillä pulavuodet oli nähty. Isä kävi kaukana pyörällä töissä ja töitä tehtiin lauantaisinkin. Äidillä oli kasvimaata kasvihuoneineen, jotka tuottivat tomaattia ja kurkkua. Torilla myytiin myös porkkanoita, punajuuria, lanttuja, nauriita, herneitä, salaattia, kukka- ja keräkaalia. Kanalan munat myytiin lähimpään kauppaan. Kissaa lukuunottamatta muita kotieläimiä ei ollut ja kissallakin oli oma tärkeä tehtävänsä hiirikannan kurissapitämiseksi. Maito haettiin mummolasta, jossa viljeltiin myös vilja. Vieläkö ihmiset erottavat ohran, vehnän ja rukiin toisistaan tähkäpäinä. Kaura on helppo tunnistaa.

Niin sitten puusee pistettiin nurin ja vedettiin vesijohto sisään. Tuli suihku ja pytty keittiönnurkkaan, josta hajoitettiin puuhella. Samoin tuhottiin kauniit kaakeliuunit ja öljykamina lämmitti koko mökin. Ensimmäinen matkantekoväline oli hinnan vuoksi moottoripyörä, mutta lapsiluvun kasvaessa piti hankkia auto. Vanha Singer vaihtui ompelukoneeseen ja koska se oli kone, sitä opetteli käyttämään vain isä. Niin se pikku-Marjan maailma muuttui.

Vieläkin elän osittain luonnonläheisesti. Olen keräillyt alkukesästä teeyrttejä ja loppukesästä marjoja. Puutkin tuottavat satoa pihassa. Osaan hillota ja mehustaa. En osta ulkomaalaisia omenoita enkä juuri vihanneksiaakaan kuin kotimaisia. Sairastellessani tosin paljon tulee syötyä nykyään valmisruokia, muttei ennen. Ns. eläväravintokin on tuttua ituineen ja versoineen. Sellaisten kasvatus sopii mielestäni ravintolisäksi kevättalvella. Tosin on minulla heikkouksiakin: banaanit, kahvi ja joskus suklaa, vaikka kannatan sitä, että jokainen viljelisi omat ruokansa vaihdantatalousperiaatteella omalla palstallaan, myös kehitysmaissa. Ruokaa ei tarvitsisi kuljetella maasta toiseen. Nykyään pystyy Suomessa jo kasvattamaan joitakin persikkapuu - ja viinirypälelajikkeitakin.

Kirjoittamisen tila

Sateisena päivänä ehdin olla muutman tunnin itsekseni. Ei silti etteivätkö vierailijat Majatalossa olisi tervetulleita edelleen ja jami-iltapäivät porukalla tosi mukavia. Haluaisin kirjoittaa nyt kirjoittamisesta.

Ilmoitin keskittyväni kirjoittamiseeni taannoin keväällä ja sen teinkin, koska täällä oli hiljaisempaa. Vetäydyin blogeiltanikin ja kirjoitin toki paljon. Mutta törmäsin siihen vaaraan, että minut leimattaisiin yrittäjäksi, jos julkaisisin kaiken. Se ei näet yhteen teokseen mahdu.

Miksi kirjoitan fantasiaa. En sukella toisiin maailmoihin vaan käytän mieluummin omaa mielikuvitustani itseni ja muiden viihdyttämiseen TV:n sijasta. Kuitenkin silloinkin teksteissäni voi olla totta toinen puoli. En elä fantasioissa, vaan saan siitä arkeeni vaihtelua. Monet haluavat nykyään huvikseen kuvitella ennen muinoin olleen noitia ja vaikkapa lohikäärmeitä. Potterit ja tarut vievät joitakin mukanaan. Arjen realiteetit kyllästyttävät.

Haluan luoda kauneutta. TV:n ja kirjojen sijasta voi toisinaan huvitella kuvittelemalla ja kirjoittamalla itse. Todellisuus ei sekoitu mielikuvitukseen. Kollektiivisessa tajunnassamme on valtava arkkityyppien maailma. Ammennan asioita sieltä.

Elämässäni on kolme osa-aluetta. Arkiset työt ja tutut pienet ympyrat siinä luovat vahvan perustan. Filosofiset syvälliset keskustelut vierailijoiden kanssa ovat antoisia, vaikka joudun aina huomioimaan toisen maailmankuvan ja rajaamaan kantojani sen mukaan puheissani.

Sitten on luovuus. Ajattelen vähän, vielä vähemmän kuvittelen, mutta tuottaessani tekstiä voin alistaa mielikuvitukseni palvelemaan jotain saamaani ideaa tarinasta. Se on tilana vain keskittymistä ja työtä, ei haahuilua ja lentelyä kuvitelmissa. Halusin oikaista tällaiset käsitykset.

Helluntaihelteitä

Havun ja varpujen sulattamossa

käyskennellessä

paahtuvan heinän raavittavana

ovat askeleet

lähempänä maata kuin koskaan

Saran varrella

aamukasteisista heinistä

jäävät pisarat sandaaleihin,

miten tukassa paahtaa aurinko

jalkojen viiletessä

Hyppy yli hyönteisten elävöittämän veden

helmoja nostaen,

harppaavan jalan alla vilahtaa oja

Puut huokuvat

kuumaa päivää, liikkumattomia oksistoja

Luonnollisissa helmoissa

Porukkaa kerääntyy puutarhaani kesäillan viettoon. Omatekoinen musiikki tahdittaa tunnelmaa. Ylimmässä kuvassa ystävä suoraan Mexicosta. Meksikolainen tanssijatar suoraan Suomesta. Illan ehtoinen emäntä ennenaikaisesti juhannushelmoissaan. Sekä hyvää jamittelua...

Luomisen jalanjäljissä

Kiitos tunnustuksesta Aikatherine. Tähän kuvaan liittyy myös haaste. 8 asiaa pitäisi kertoa itsestä. Otan vastaan ja kuten asiaan kuuluu, jaan sen 8 bloggaajalle eteenpäin.

1 Olin yksinäinen lapsi, kuopus, kun veli ja sisko olivat silloin jo isoja syntyessäni. Äitikään ei enää oikein jaksanut iltatähteään. Usein valitinkin seuran ja tekemisen puutetta. Jo 4 -vuotiasta äiti käski piirtämään. Muuta vastausta en koskaan saanut, joten minä piirsin ja piirsin. Kun näytin tekoseni äidille, hän sanoi "hyvä".

2 Äiti ei halunnut opettaa minua lukemaan ennen koulua, ettei heti alkuunsa sen käyntiin kyllästyisi. Väkisinkin opin tavaamaan jo sitä ennen ja koulu oli helppoa. Sitten tuli pian kirjastokäynnit ja siellä olinkin vakituinen vieras. Viisikkoja ahmin muutaman, kun jo aloin kirjoittamaan kirjaa: lasten seikkailukertomusta aina kesäloman alussa. Ne jäivät silloin vielä joka kesä kesken, mutta aineeni olivat opettajan mielestä huikeita, joten kymmejä tippui.

3 Sitten putkahti ilmoille kynästäni ensimmäinen runo. 12-vuotias kun oli, niin niitä jo ihmeteltiin ja voitin kaikki koulun kilpailut. Jotenkin en itse tosin osannut silloin vielä arvostaa tuota Luojan lahjaa. Itsetunto oli heppoinen, kuten murkuilla muutenkin. Eikä kehuja tullut, muuta kuin äidin sanat "hyvä", tein niin tai näin. Oma töideni arviointi on vieläkin vaihtelevan oikukasta, en aina oikein luota tuotoksiini.

4 Toivoin pääseväni myös baletti-,piano- ja ratsastus tunneille, vaan duunarin jälkikasvu ei kuulemma sellaisia harrastanut tuohon maailman aikaan. Joten siihen tuli "ei". Koulun kitkerä voimistelunopettaja toisinaan piti meillä modernia tanssia. Sekin veti minua puoleensa. Jatkoin sitä vielä opiskeluaikoina. Sekä muitakin tanssilajeja vähitellen. Parhaiten sujui itämainen tanssi.

5 Yhä vuolaampana opiskeluaikoina virtasi luovuus kaikenlaisia kanavia pitkin. Hyvin vähän sain mitään ohjeita ja koulutusta, mutta vaikutteita kylläkin. Kokeilin eri tyylejä, mutta omani löysin vasta 30 vuotta myöhemmin. Välissä oli 15 vuoden tauko.

6 Kaikki oli tyrehdyksissä: tanssi, laulu, maalaus, piirustus, runot ja muu kirjoittaminen. Olin ammatissa jo ja kouluttauduin siinä erittäin pitkälle. Olin äitinä pojalleni. Olin hyvin urasuuntautunut ihminen. Jopa nautin työstäni. Lieneekö se harvinaista? Sitäkin karumpi kokemus oli sairastuminen vakavasti. Menetin nousujohteisen urani.

7 Heti ei suinkaan alkanut luovuus taas kukkimaan pitkän tauon jälkeen, mutta kuntoutuksessa kannustettiin tekemään kaikenlaista, myös kirjoittamaan ja maalaamaan. Kädenjälki piirroksissa ja kynänjälki teksteissä oli tosin aivan ruosteessa. Mutta jotakin kypsymistä tapahtui. Opettelen edelleen värien käyttöä, jotta saan ideani paperille. Tykkään maalata myös sanoilla. Tärkeintä on kuitenkin, että elämässä on taas tilaa inspiraatiolle.

8 Olen siis monitaiteellisesti suuntautunut. Ja tanssillekin alkaa vartalo antaa taas yhä paremmin myöten. Olenkohan luomassa uutta uraa?

9 Olemassaolon syytä

Kirjoitan vain omasta puolestani, mitä itsessäni arvostan, koska minulta pyydettiin edellisen kirjoituksen pohjalta tätä.

MYÖTÄTUNTO Säälini on suuri kaikkia kärsiviä kohtaan maailmassa. Ehkä minulla on jonkinlainen Neitsyt Maria kompleksi. En sallisi kenellekään yhtään mitään huonoa osaa tai tuskaa, koska ne ovat turhia. En usko karmaan, se olisi liian julmaa maailman lapsille. Ja lapsia me kaikki olemme olleet - Ja edelleen kehityksessämme olemme kosmisia lapsia vasta.

LUOVUUS Olen löytänyt luovuuteni lähteen. Joskus se pulppuaa, joskus ei. Omaan elämääni mielekkyyttä tuo tämä lahja Luojaltani. Nykyään jo haluaisin, etteivät kirjoitukseni ja piirrokseni jäisi vain pöytälaatikkooni. Inspiraatio on ihanaa.

LÄSNÄOLO Aikoinaan kun kelasin mielessäni paljon, elämäni oli hakoteillä. Olen luopumassa kokonaan ajattelusta ja annan elämän kuljettaa minua niin kuin se tekee omista ennakkopäätöksistäni riippumatta. En ajattele enää, vaan toimin läsnäolevan hetken tarpeen mukaan enimmäkseen. Tilani on nyt paljon parempi.

MINUUS Vaikka en kuulu mihinkään uskontokuntaan, koen olevani sielu enkä lähinnä aivot. 50-vuotta itseeni tutustumista on tuottanut tulosta: erotan jo pohtivan mielen, egon ja tosi-itseni, josta toki elämänkokemukset ovat tuoneet eri puolia esiin. Olen itse tuo yliminä ja samaistuin vain mieleeni ja tapahtumiin elämäni varrella. En siis ole sama kuin henkilöhistoriani, en edes se, mitä muut pitävät persoonanani.

VAPAUS Maapallo on paha paikka kaikenpuolisen kärsimyksen tyyssijana. Odotan vapautumistani maan kahleista, mutten mitään nirvana-tilaa. Toivonani on päästä takaisin sinne, josta olemme tänne maapallolle istutetut ankeampaan tilaan. Automaattikirjoitus, avatut muistot tätä elämää kauemmas sekä mediaaliset kokemukset ovat valaisseet minulle todellisuuden parempaa puolta. Maapallo ei ole minulle enää "koti", kun muistan muuta.

OLEMASSAOLONI ei riipu siitä, olenko tietoinen, unessa vai hereillä. Voisin kokea suurta olemassaolon riemua jopa. Vaan tämän elämän ankeus ja vastoinkäymiset ovat vetäneet veronsa. Tämä elämä ei ole sama asia kuin olla luotuna olemassaolevaksi. Elämä ei ala vauvasta. Tilan vaihdos vain pyyhkii muistin, ikään kuin.

RAKKAUS ei ole astunut elämääni tavallisessa mielessä. Mutta tiedän minulla olevan rinnakkaisessa todellisuudessa parisielu, oma mies. Muistan jakaneeni hänen kanssaan kehitysaikoja ja meillä on ennen ollut myös lapsia. Muistan hänet monella tapaa. Samoin alkuperäisen perheeni. Toivo päästä jälleen yhteen jakamaan jäljellä oleva ikuisuus tuo elämänhalua paljon.

YSTÄVYYS Arvostan suuresti ystävyyttä, joka ei pienestä kariudu. Ihastukset kaatuvat tunteiden laimenemiseen, mutta sielujen sympatia on kestävää. Jakaudemme kosmiselta alkuperältämme erilaisiin heimokuntiin, jotka eivät noudata maantieteellisiä rajoja. Sukulaissielujen, sielunveljien ja sielunsisarten löytäminen tuntuu niin hyvältä. Myös fyysistä läheisyyttä voi olla heidän kanssaan.

SAMAISTUMISKYKY Jonkin verran minulla on tilannetajua ja samaistumiskykyä. En laita itseäni aina muiden edelle. Tietenkin huolehdin myös omista aioistani, mutta minulle on ilo, ei murhe, auttaa muita. Antaminen ja auttaminen tuovat itselle ainaisen "joulumielen". Lahjoittaminen on minusta kivempaa kuin saaminen. Näin on ollut aina.

7 kuolemansyntiä

Aikatherine julkaisi itsestään 7 faktaa ja antoi haasteen eteenpäin lukijoilleen. Tämänpä haasteen otakin vastaan, mutta kerron mikä minua joskus itsessäni on rassannut, jotten kehuskelisi liikaa. Siis itsekritiikkiäni nyt:

1 PELKO - Olen luonteeltani ollut liian arka. Vain kovat kokemukset ovat saaneet minut karaistumaan. Yksi mitä en oikein kestä, on toisen ärtymys. Olen silloin vähän säikky, vaikka selviän useinmiten kuuntelemalla kiukkuisen ihmisen kannan myös. Mutta hieman aina silloin pelästyn enkä osaa vastata samalla mitalla koskaan. Haluaisin osata rohkeammin tuota kantani itsekin esiin. Mutta lapsuuteni takia on minussa vielä nämä reaktiomallit arkuuteen olemassa.

2 YLIMIELISYYS - Sisälläni nostaa joskus ylimielisyys päätään. Koen monet ihmiset minua pienemmiksi ja ymmärtämättömiksi. En anna itseni ottaa siitä mitään kiksejä. Vartioin hieman tätä puolta persoonassani. Toki minullakin on inhimillisiä heikkouksia ja ymmärtämättömyyttä, keskenkasvuisuutta kuten sanoisin.

3 EPÄKÄYTÄNNÖLLISYYS - Olen niin perinjuurin boheemi, että asetan kaiken luovuuden ja ihmissuhteet käytännöllisen siivouksen ja järjestyksenpidon edelle. Toisaalta olen kyllä nopea saamaan siivoa aikaiseksi, mutta vain jos ei ole "parempaa"tekemistä. Toisaalta olen taitavampi saamaan aikaan keskeneräisiä monia projekteja asunnossani, vaikka työhän ei tekemällä lopu.

4 KILTTEYS Siitä olen oppimassa pois. Itselleen pitäisi olla yhtä hyvä kuin toisille. Ei pidä aina joustaa ja suvaita, vaan olen - vasta - oppimassa omien rajojen vetämistä. Hyvyys ei ole sitä, että on kiltti kiltti kiltti...

5 PANETTELU - Omia tunteitani selvittääkseni joudun tuon liian kiltteyden takia puhumaan ristiriitatilanteet ulkopuoliselle, kun sietokykyni ylittyy. Parempi toki olisi selvittää kaikki kohtaamalla heti, mutta arkuuskin vielä rajoittaa suoruuttani. En kuitenkaan ole niin pahansuopa, miltä saatan silloin kolmannesta henkilöstä kuullostaa. Henkiset taistelutilanteet pelon takia kasaavat liikaa ärtymystä sisääni ja joskus tarvitsen toki tuuletusta puhumalla ensin kolmannelle luottohenkilölle.

6 EPÄSÄÄNNÖLLISYYS Boheemiuteni takia mun on jonkinverran vaikea pysyä säännöllisessä viikkorytmissä liikuntoineen ja kotitöineen. Fyysinen kunnon kohottaminen kuuluu kuntoutukseeni sairaukseni vuoksi, mutta miten saisin sen päivittäiseksi. Tanssinkin vain silloin kun olen sillä tuulella ja ulkoilen vain kun sää on hyvä. Tämän asian kanssa on vielä paljon tekemistä. "Hereillä olo henkisesti" ei ole helppoa, jos fysiikka on liian heikko ja väsyttää.

7 LYHYTJÄNNITTEISYYS Olen aika vilkas niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta sen kääntöpuoli on puute pitkäjänitteisyydestä. Olisi tarpeen joskus keskittyä ja syventyä yhteen asiaan viikoiksi. Kaipaan sitä, mutta täytän aikani ehkä turhankin monipuolisesti maalaamalla, opiskelemalla, askartelemalla kauniita juttuja, seuranpidolla ja "touhuamalla" kaikenlaista. Yliaktiivinen en ole, mutta ahkeruuteni kuluu kaikenlaisiin projektien paljouteen.

Tässä olen kuin riisuttuna, vaikka vielä on monta psykologista huntua jäljellä sieluni peittona. Aina en näe itsekään niiden kaikkien läpi sitä omakuvaa, jota peilaan arjestani.